sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kaulusmainen kauluri ja sen kaverit






Kodikasta syyssunnuntaita! Meillä lepuutellaan ja parannellaan flunssaa. Olen neulonut, leiponut ja silitellyt pientä kuumepotilasta. The simple things -lehti, äidin tuomat omput ja neuleasusteet ovat ilahduttaneet mieltäni. Sain Craft it forwardin yhteydessä Vibekeltä kuvan rannikkaat ja myöhemmin samaa lankaa sekä  hänen neulomansa myssyn. Tein saamastani langasta setille kaveriksi kaulurin. Tämän aamun raikkaudessa pääsin käyttämään kolmikkoa ensimmäisen kerran. Silkkaa ihanuutta!

Kauluri kaikessa yksinkertaisuudessaan: Luo silmukoita sen verran, kuin haluat valmiiseen kauluriin korkeutta. Neulo helmineuletta kunnes kappale on hieman kaulasi ympärystä reilumpi. Päättele ja ompele putkeksi siten, että jätät suunnilleen viimeisen kolmenneksen yhdistämättä (sauma eteen keskelle). Omaani tein raidan taakse keskelle ja kiinnitin rusetin kauluksen keskikohtaan eteen. Siinäpä se jo olikin. Nämä minun neuleideani ovat yleensä tällaisia sukkelasti valmistuvia ja helppoja, joten passaavat varmasti jokaiselle kaltaiselleni sunnuntaineulojalle ja pintaneuletta muuttamalla saa haastettakin mukaan, jos sitä kaipaa. Kaulurin juju on kaulusmaisuus. Minusta se näyttää aika sievältä kaulalla.


                                            ***                   ***                  ***
Thank you Vibeke for knitting those wrist warmers/mittens and that cap to me! Here you can see the collar a made to match. I loooove the warmth and softness of the yarn. Hugs ans blessings to you dear friend!!





Halauksin,

Anu

ps. Neuletakkini on aarre. Äitini teki sen minulle ollessani viiden vanha. Se oli nilkkoihin saakka ulottuva parempana ulkoilutakkina käytettävä pitkä takki, jota rakastin. Muistan, että sain laittaa takin aina mennessäni päiväkerhoon.  Äiti oli onneksi säästänyt takin ja nykyisin se toimittaa minulla lanteille ulottuvan villatakin virkaa. Aika uskomatonta, että se mahtuu minulle näin aikuisenakin. 

10 kommenttia:

  1. Ihania neulomuksia ! ja tosiaan, ihan uskomatonta, että tuo neuletakki menee edelleen päällesi ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta Vibeken tekemä myssy on aivan ihana malli. Ja tosiaan aivan uskomatonta, että takki sopii mulle kun en nyt ole ehkä siroimmista siroin varreltanikaan. Se on alkujaan ollut väljä, kun on ollut ulkotakkina mutta silti ihana ylläri, kun mahtuu :)

      Poista
  2. Voi että, mahtava tuo villatakki! Ei ihme, että niin kerrassaan rakas ♥ Mukavia neulomuksia muutenkin. Ihanaa, kun voi jo kääriytyä lämpimiin juttuihin, vaikka toisaalta aika lämmin on syksykin ollut. Tunnelmallisia syyspäiviä ja voikaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Parasta, kun muistan miltä sen käyttäminen tuntui silloin pienenä ja se kun takki on äidin tekemä.
      On kyllä mahtavaa, kun saa kääriytyä lämpöisiin pehmeisiin neuleisiin ja poltella kynttilöitä. Aamutkin ovat jo niin pimeitä, että tänä aamuna harkitsin jo kirkasvalolampun esille kaivamista. Kyllähän se kynttilänvalo olisi aamuissa paljon ihanampi mutta huomattiin viime talvena, että kirkasvalo oikeasti antoi vähän virtaa.
      Voi hyvin!

      Poista
  3. Kauniin syksyisiä kuvia ja hentoinen on neuletakkisi. Mikä onni, että se mahtuu sinulle vieläkin!

    ...yritin etsiä sivuiltasi erästä runoa, koska se jäi mieleeni niin kauniina ajatuksena... siitä on aikaa, joten en muista miten se edes meni. Jatkan etsimistä.

    Kaunista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Niin on :)
      Toivottavasti löysit runon...
      Mukavaa viikkistä!

      Poista
  4. Minulla ei menisi enään kyllä päälle..olen hiukka paksumpi kuin silloin ;-))

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Arja. No niin minäkin olen ja siksi tuo niin ylläri olikin :) Takki on ollut väljä malli ja nyt on sitten sellainen tyköistuva.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. BEAUTIFUL PHOTOS anu
    and
    i LOVE that collar!: )

    thank you so much for your heart warming words,
    made me very very happy.

    love and blessings my sweet friend,
    v

    ps: i think i am spotting some scones in the background : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!!! You made me happy, too!!
      And you got pretty close :) Those are almost scones....a bit more "biscuit-like" :)
      Have a happy day! hugs!

      Poista