perjantai 6. tammikuuta 2012

White Wedding


Meillä on vähän kuin hävityksen kauhistus tällä hetkellä. Niin piti heti aamusta olla uuttera ja keräillä joulua mutta äidyin tekemään kaikenlaista muuta kodinkohennuspuuhaa ja nyt odottaa moni ennalta suunniteltu  homma vielä tekijäänsä. Pojat ovat lähdössä juuri ulkoilemaan, joten nyt minä käyn niiden suunniteltujen töiden kimppuun, kahisuttelen ja rapisuttelen joulukoristelaatikon silkkipapereita ja pakkaan kaikessa rauhassa koristeet ensi joulua odottamaan.
Halusin vielä jakaa kanssasi yhden jouluisen ilon. Tänä jouluna minulla oli mitä ihanin joulukalenteri ihan itselläni. Sain sen äidiltäni ensimmäisenä adventtina. Siihen liittyi pussillinen multaa ja kaksi liotettua amarylliksensipulia sekä ruukut niille. Yhdessä istutimme sipulit, kumpaisellekin kaksi, ja sitten saatiin käydä seuraamaan kasvun ihmettä. Aamuisin oli kiva kurkistella miten paljon kukkavarteen oli tullut mittaa sitten edellisen aamun ja lopulta huomata nuppujen paisuvan ja värjäytyvän hehkeiksi ja sitten iloita kukkien juhlallisesta aukenemisesta. Tänään leikkasin White Wedding nimisen valkoisen amarylliksen viimeisen kukkavarren maljakkoon loppiaiskukkaseksi. Varsi oli niin pitkä, ettei enää kukkaa meinannut jaksaa kannatella.

Nyt kahisuttelemaan niitä silkkipapruja.  Sinulle leppoisaa iltaa ja alkavaa viikonloppua!

Anu

11 kommenttia:

  1. Minulla myös viimeinen valkoinen amarylliksen oksa maljakossa. On kyllä kaunis!

    Loppiaista ja vikkonloppua!

    VastaaPoista
  2. Teija
    Niin on :) Muksaa loppiaisen iltaa sinne. Mä sain silkkipaprut juuri rapisteltua ja nyt sauna päälle :)

    VastaaPoista
  3. Ihana joulukalenteri sinulla oli:)
    Meillä vähän samoissa touhuissa päivää vietetty, joulua on pakattu pois, kuusi saa olla vielä pari päivää. Ja amaryllis availee kolmannen vartensa nuppuja, ajattelin sen myös leikata maljakkoon, kun ovat hieman enemmän auki.

    VastaaPoista
  4. Hyvää loppiaista myös sinulle.♥

    Meillä joulukoristeet ovat jo odottamassa ensi joulua!

    VastaaPoista
  5. Minulla vielä kukkii amaryllis ruuussaan ja uusi, jo kolmas kukkavarsi odottaa vielä aukeamista.Pakkailin myös huolella koristeet laatikoihin. Jouluverhot pois vaihdettua alkoi heti tuntua, että nyt saa kevät tulla ja aurinko kotiin.

    VastaaPoista
  6. Ihana kalenteri-idea äidiltäsi, suorastaan kasvatuksellinen ;)

    VastaaPoista
  7. pioni
    Arvaapa miten meillä kävi? No, meilläkin kuusi sai sittenkin vielä pikkuruisen jatkoajan. koristeet siitä otettiin ja kodin muut joulu koristeet myös. Valosarja vielä jäi kuuseen :)
    Minullakin nuo ovat kukkineet ihana valtavan runsaina. Nautitaan vielä kukistame.

    Irmastiina
    Kiitos ja kiva, että sinä sait toimeksi ja panit töpinäksi. Minulla venyi ja vanui illansuuhun asti se pakkailu :)

    Taina
    Se on jännä, että ennen joulua koti näyttää niin paljaalta arkiasussaan ja sitä haluaa laitella yhtä ja toista. Sitten kun saa runsaudesta nauttia, niin näin tamikuulla selkeys miellyttä silmää kovasti. Talven valo valo saa tulla jo meillekin kylään ja sitten se kevätkin - pian toivottavasti.

    Maikki
    Niin olisikin :) Hauskasti sanoit...

    VastaaPoista
  8. Kaunis kukka!
    Aivan ihana idea joulukalenteriin <3
    Kivaa Viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Oi♥ miten ihastuin tuohon kukka-ajatukseen. KAsvun ihmeen ja kauneuden puhkeamisen seuraaminen on taatusti parhain kalenteri adventtiaikaan.

    Meilläkin kuusi sai jatkoajan ihan kaikkine koristeineen. Sain niin pienen hetken nauttia siitä ollessamme evakossa.

    Olet ollut ajatuksissani♥ Kevättä kohti kulkiessamme toivottavasti tapaamme.....

    Siunausta alkavaan arkeen!

    VastaaPoista
  10. Minä käärin joulumme 2011 pakkauksiin ja papereihin tänä viikonloppuna joululaulujen soidessa. Se on aina yhtä haikeaa. Koti näyttää hetken niin autiolta, kunnes silmä taas tottuu.
    White wedding sopii symboliksi tähän vuoden alkuun - kaikki on vielä puhdasta. Suloisia valkeita talvihetkiä!

    VastaaPoista
  11. allidaalia
    minustakin se oli ihan paras kalenteri.
    Mukavaa lumisunnuntaita

    tinttarua
    Minustakin se oli ihan paras mahdollinen kalenteri. oli riemua seurata varsien venymistä ja sitten kukkien väkevä avautumista.
    Juuri äsken vasta noustiin sängystä (en muista koska meillä oltaisiin oltu yli yhdeksän sängyssä koko perhe) ja pantiin kuusen valot vielä tuikkimaan. on se vaan niin tunnelmallista. Nautitaan...
    Ja treffejä odotan minäkin...kyllä tavataan!

    Bibelot
    Niin kivasti sanoit siitä, että symboloi tätä alkanutta vuotta. Ihan totta. Nyt on lumi kauniisti valona ja valkeutena maassa ja ajateltiin tänään nauttia siitä oikein kunnolla.
    Joulukoristeet on täälläkin siis pakattu mutta kuusi valosarjoineen vielä tuikkii. Ei kuitenkaan maltettu luopua vielä, kun lapsi haikein mielin totesi, että se on joululoman paras asia se kuusi. olkoon siis vielä rauhassa meidän kaikkien ilona :)
    Levollista lumipyhää

    VastaaPoista