torstai 10. marraskuuta 2011

Piparkakkuja








Tänä aamuna saivat puiden oksistot ylleen valkea kuuran. Vilpoisuus nipisteli sormenpäitä ja talven valo oli jo täällä. Ollaan torstaissa ja pian alkaa laskeutuminen viikonloppuun. Halusin jakaa kanssanne paitsi ilon kuurasta, niin myös mukavan piparkakkuherkun. Yllätysvieraita tai  omaa perhettä voi ilahduttaa vaihteeksi vaikkapa piparkakun ja pähkinäjäätelön liitolla. Monilla meistä on tähän vuodenaikaan pipareita kaapin kätkössä, joten tämä herkku syntyy nopeasti. Piparien väliin levitetään notskistettua jäätelöä ja siivilöidään tomusokeria päälle. Keralle vielä lämpöinen kupponen glögiä, niin herkkuhetki on valmis. Minulla on valokuvien herkuissa erään kotileipomon piparkakkuja ja välissä Mövenpickin vaahterasiirappi-saksanpähkinää.  Saman voi toteuttaa pidemmän kaavan kautta ja leipoa piparkakut itse ja pyöräyttää pakastimeen vaikkapa puolukkajäädykettä täytteeksi. Jäädykkeen voi pakastaa laakeassa vuoassa leivinpaperille levitettynä ja ottaa sen sulamaan hetkeä ennen tarjoilua, leikata muoteilla halutun muotoisiksi ja asettaa kakkujen väliin.
Pipariteemaan liittyen tein pikkuruisia askarteluja jämäpahveista. Mielessäni oli saada pahvipiparkakkujen pintaan sokerikuotturuksen tuntu, joten koristelin valkoisella tussilla ja osaan laitoin tarrahelmenpuolikkaita ajamaan samaa asiaa.  Joulupakettien kaunistukseksi ajattelin tänä vuonna käyttää ainakin villalankoja (jämälangoille oiva käyttö) ja ruskeaa sekä valkoista käärepaperia. Ikea piirustuspaperi on ikisuosikkini tässä hommassa. Toiveissani olisi löytää myös ihan tavallisia kuvattomia valkeita paperipusseja pakkaustarkoitukseen.

Tunnelmallista torstaita ystävä!

Anu

27 kommenttia:

  1. Kiitos herkutteluvinkistä. Ehkäpä suunnistan kauppaan ja yllätän perheen iloisesti illalla =D. Eipä tuo piristys ole pahitteeksi minullekaan, kun tiedän, että ensi viikosta tulee kurja...

    Laitathan sitten kuvia niistä paketeista? Olisi kiva nähdä mitä kaunista olet taas luonut.

    VastaaPoista
  2. Vitsit, kuulostipa ihanalta, pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Tosi käteviä nuo herkkuvinkit! Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on aina niin ihania ideoita toteutettavaksi, nämäkin tulevat tarpeeseen :)

    Ihania kuuraisia aamuja, täällä ilma on jo huimasti viilennyt, mutta kuura ei ole vielä maanpintaa tervehtinyt.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja hauskoja ideoita sinulla! Minäkin tänä aamuna lenkillä ihastelin kuuraista maisemaa.

    VastaaPoista
  6. Kaunis postaus!
    Pipareita pitää kokeilla! Sinihomejuustokin olisi varmasti hyvä täyte?

    Huomaan, että sinulla on blogi-ystävänä samanhenkinen ihminen, tekstinne ja kuvitukset noudattavat samaa tyyliä? En sitten tiedä, onko se lopulta hyvä vai huono asia?
    Näkyyhän olevan myös niin, että itse olen toistaiseksi koukuttunut molempiin ;)
    Toisaalta kaipaisin yksilöllisempää otettta niistä blogeista joita seuraan... hmm.

    t. vakkarilukija

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kauniita! Tomusokeri viimeistelee piparit ihanasti.
    Ilmottauduin piparin koristelukurssille, en malta odottaa. :) Onnea paperipussin metsästykseen, joskus yksinkertaisia asioita on harmillisen vaikea löytää.

    VastaaPoista
  8. Ihania talvisia tunnelmia:) minäkin täällä nautin viilenevästä ilmasta ja kuuraisista aamuista. Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
  9. Näyttää herkulliselta! Ja varmasti maistuu myös :) Itsekin olen suunnitellut jo vähän lahjakääreitä. Painan varmaankin leimasimella jotain kuvioita. Ehkä ripaus mustaa ja ihania nauhoja ♥ Voi hyvin!

    VastaaPoista
  10. Varmasti herkkua ja helppo valmistaa...☺
    Kiitos vinkistä!

    Mukavaa torstai iltaa sinulle.♥

    VastaaPoista
  11. Ai jai, kyllä herahti vesi kielelle tästä vinkistä!

    Ei silti, melkeinpä herahti jo noista pahviversioistakin. Hauskat!

    Iloisia puuhahetkiä!

    VastaaPoista
  12. Suloisia yksinkertaisuudessaan nuo aaltopahvipiparit♥ Taidan matkia...:)
    Olen lumoutunut aamu-usvan pehmeydestä ja kuuran koskettamista pelloista, on kuin ajaisi töihin sadun läpi.
    Huomenna pääsemme kolme ystävätärtä kuulemaan Sami ja Maarit Hurmerintaa ja sitten nauttimaan pientä iltapalaa synttärien merkeissä vielä. Odotan kovasti. Kolme eri-ikäistä naista, joita yhdistää sama Isä:)

    Viikonloppuusi levollisia tuokioita! Voi hyvin, ihana♥

    VastaaPoista
  13. Ihana idea syödä piparia ja jäätelöä! Itse olen kerran hirmuiseen äkilliseen makeannälkään syönyt digestivekeksiä mascarponekuorrutuksella, oli kyllä ihanaa!

    VastaaPoista
  14. Onpa kiva idea nuo pahvipiparit! Blogisi kuvat ovat aina niin harmonisia, tunnelmallisia ja kauniita! Sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
  15. Virpi
    Ole hyvä. Toivottavasti piristi teitä kaikkia ja harmi, että tulossa raskas viikko.Tsemppiä ensi viikkoon!

    bean emäntä
    Kiva kuulla :)

    Ansa
    Ole hyvä :) Syntyy nopeasti ja vie kielen mennessään...

    Mari
    Kiitos - pipareista on hauska säveltää aina jotakin uutta. Erään joulun tienoilla olin ihastuksissani piparista, pähkinästä ja ompusta tehtyyn uunijuttuun. Se oli jokin Yhteishyvän resepti. Pitäisikin taas etsiä se tuolta esille.
    Toivotaan sitä lunta ja kuuraa. Ainakin pitäisi kylmentyä pikku hiljaa - JEE

    VastaaPoista
  16. Avelini
    Kiva, jos oli mukava vinkkki. Kävely ensimmäisinä kylminä aamuina on niin virkistävää. Kevätpuolella alkaa kaivata lämpöä ja syksyllä kylmiä - onneksi on nämä neljä vuodenaikaa.

    Vakkarilukija
    Kiitos! Ja tosiaan homejuuston ystäville tuo olisikin hyvä vinkki. Laitan korvan taa, kun meidänkin lähipiirissä on sen juuston ystäviä.

    Jäin miettimään yksilöllisyyttä josta kirjoitit.
    Minulla on tässä blogissani tarkoitus ilmentää itselleni tärkeitä asioita kuten rakkautta perheeseen ja ystäviin,arjessa elävää uskoa, iloa pienistäkin asioista, kaipuuta estetiikkaan ja onnellisuutta kaikesta siitä ihan tavallisesta, jonka keskellä saa elää. Lopulta ne ovat suuria asioita. Kaikkea tätä lähestyn omasta näkökulmastani. En tavoittele sellaista suurempaa erityisyyttä, vaikka ajattelen silti, että meissä kaikissa on erityisyyttä; meihin luotua ja meille annettua. Hyvä arkikin on aina jotakin erityistä.
    Minusta on ihanaa, että olen saanut täällä blogien kautta tulla tutuksi ja ihan ystävystyä monien samanhenkisten naisten kanssa. Samanhenkisten niin arvoissa kuin monissa muissakin asioissa kuten vaikkapa estetiikkaan liittyvissä. Nautin samalla myös erilaisuuden kohtaamisesta. Monilla on täällä verkkoympäristössä aivan upeita visuaalisia toteutuksia, säkenöiviä ideoita ja taitoja niin monessa. Minulla ei ole sen suuremmin tähän liittyviä taitoja kuin valtavia ideoitakaan mutta näitä oman arkeni keidashetkiä ja käsillä tekemisen iloa kuitenkin. Blogi on pikkuruinen ikkuna itseeni ja asioihin, joista nautin. Se syntyy mutta minä en ajattele sitä tekemällä tekeväni. Jotenkin tämä peilaa minua ja minä olen varsin tavallinen; tavallinen nainen, äiti, tytär, vaimo - kotikutoinen. Kaikessa silti myös erityiseksi luotu ja luovuudesta nauttiva.
    Tällaisia aatoksia yksilöllisyys minussa herätti. Niitä oli mukava pohtia ja ajatella miten minäkin ehkä ilmennän sitä yksilöllisyyttä omalla tavallani.
    Mukava kuulla, että olet täällä piipahdellut. Sinulle kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  17. Tuire
    Voi mahtavaa - en ole tiennytkään, että sellaisia kursseja on. Toivottelen mukavia koristeluhetkiä. Tomusokeri tuntuu jotenkin olevan kestosuosikki minulla leivonnaisten koristelussa :) Ja muuten toivo elää niistä pusseista, sillä kuulin, että ehkä niitä pitäisi olla tulossa yhteen pieneen putiikkiin (nimeä en muista mutta Jyväskylässä se on ja voisin ehkä seuraavalla Jyväskylän opintoihini liittyvällä lähiopetusjaksolla ehtiä niitä hakemaan)JEE.

    Lili Emilia
    Kiitos ja nautiskellaan oikein antaumuksella. Minulla tarkoitus askarrella vähän lumihiutaleita tulevana viikonloppuna. Ollaan flunssassa koko perhe ja täytyisi osata ottaa rennosti. Eikös lumihiutaleiden leikkely lasketa rentoiluksi :)

    VastaaPoista
  18. Sini
    Herkkua on :)
    Kuulostaa kivalta sinun kääreajatukset. Leimaaminen on hupia ja saa niin kauniita papereita. Sinulle myös hyvä oloa ja nautinnollista viikkistä.

    Irmastiina
    Ole hyvä
    Joskus ja useinkin joku tosi simppeli on herkkua :) Minusta oli ihan mainion makuista, vaikka tosiaan oli ostopipareita ja valmisjätskiä. Tuo jätski on kyllä melkeinpä mun lempparimakua...

    Helmi
    Kiitos :)
    Kiva kuulla, että herahteli sielläkin. Minulla kauhea sokerihimo iskenyt ja kaikki makea vetää puoleensa. Eipä sillä aina olen makean perään mutta erityisesti näinä pimeinä aikoina. Slurps.

    VastaaPoista
  19. Tinttarus
    Niin onkin. Ihan satumaista ja niin kaunista. Nautitaan tästäkin luonnon vaiheesta. Lumi on ihanaa mutta tämä karuuden kosketus ja kuuran herkyys on myös niin upeaa.
    Väsäillään pahvipipareita ja sitten niitä oikeitakin :)
    Tuleva ilta kuulostaa upealta. Oikein ihanaa konsertti-iltaa - onnentoivotuksia, halauksia ja siunausta ystäväni!!


    Sara
    Voi että, kiitos tuosta vinkistä! Vakkarilukija vinkkasi homejuuston ja sinä tämän mascarponen. Olisi muuten varmana herkkua piparinkin päällä :)

    Elisabet
    Kiitos paljon - niin sanoistasi kuin tunnustuksesta!! Piipahdan :)

    KAIKILLE TEILLE SULOISTA VIIKONLOPPUA. ME KOITETAAN LEPÄILLÄ JA TULLA KUNTOON FLUNSSASTA. TOIMENPIDE YKSI ASIAN SUHTEEN ON NYT VILLASUKKIEN JALKAAN LAITTAMINEN, HYVÄNÄ KAKKOSENA KUPILLINEN KUUMAA GLÖGIÄ. JA SITTEN PIIIITKÄT YÖUNET. SINÄNSÄ TUO VIIMEISIN ON VAIKEA TOTEUTTAA, KUN PIKKUMIES AMPAISEE VIIKONLOPPUISINKIN MELKO VARHAIN PYSTYYN. SILTI ON KYLLÄ IHANA HERÄTÄ SIIHEN, KUN PIENI ÄÄNI KUISKAA SUORAAN KORVAAN, ETTÄ MENÄÄNKÖ JO AAMUTOIMIIN?? JOS VASTAAN,ETTÄ JOS HETKEN VIELÄ NUKUTTAISIIN, NIIN TULOKSENA SAATTAA OLLA LÄMMIN PIENI POIKA KÄPERTYNEENÄ KAINALOONI PIENKSI TOVIKSI TAI SITTEN VALOJEN LÄIMÄYTYS TÄYSILLÄ PÄÄLLE. KOSKAAN EI TIEDÄ ETUKÄTEEN KUMPI TULEE :)
    TÄMÄ JÄNNITYKSESSÄ ELÄMINEN ON LUMOAVAA

    VastaaPoista
  20. Pipariherkkusi kuulosti aivan ihanalta:) Taidan kyllä kokeilla tässä joulua odotellessa.

    VastaaPoista
  21. pioni
    Kiva kuulla. Piparin maku on kyllä niin jouluisa, että ei taida oikein olla sen voittanutta :) Mukavaa lauantaita


    KAIKILLE
    LOPPUTULOS TÄMÄN AAMUN SUHTEEN OLI SE PIKAINEN PYSTYYN PONNAHTAMINEN :) Kainalohetki ehkä huomenissa...

    VastaaPoista
  22. Ihanat herkut!
    Somia ovat myös nuo pahviset piparit.
    Oikein mukavaa viikonloppua. ♥

    VastaaPoista
  23. Ihania kuvia ja juttuja sulla taas täällä! Kiva katsella työaamun lomassa. Piti myös sanoa, että nätti on se vanha neuleesi, josta kerroit muutama postaus sitten. Aarteiden löytäminen ilahduttaa aina :)

    VastaaPoista
  24. Kiitos ihanasta pipari-jäätelö-vinkistä! Tämä otetaan käyttöön! Ja oikein ihana blogi kaikenkaikkiaan. :)

    VastaaPoista
  25. Hei Tiina, Arja, Rouva M AnuElina
    Kiitos kivoista terkuistanne. Virkistivät mieltä :)
    Nyt on menossa kupillinen kuumaa ja paheellisesti lakritsipussi on avoinna tässä vieressä...

    VastaaPoista
  26. hello anu,
    your world is so lovely in many ways. love the pure simplicity.

    VastaaPoista