maanantai 21. joulukuuta 2009

Riemullista joulua!

Valo syttyi pimeään ja loistaa yössä meille....






Kuusi tuoksuu ja tuikkii, lattioille on levitetty joulumatot, kranssi on paikoillaan astiakaapin ovessa, juhlakynttelikön kynttilät odottavat juhlapäivää, jouluruusu kukkii ja risut ovat saaneet hillityt koristeensa. Muutamia koristeita vielä pärvöttelen silkkipapereistaan mutta muutoin on joulu jo täällä. Joulu on tullut tupaan ja asettunut taloiksi! On aika levähtää ja nauttia läheisten lämmöstä ja Vapahtajan syntymäjuhlasta. Minä laskeudun nyt pienelle joululevolle.


Toivon jouluusi iloa ja valoa! Tulkoon joulumieli sydämesi sopukoihin saakka ja kietokoon se sinut suloiseen lämpöönsä. Hyvää joulua Sinulle!

Lämpimin ajatuksin,


ps. Kuurasin lattiat mäntysuovalla. Ja voi sitä ihanaa tuoksua! Luulen, että minulle tuoksut tekevät ison osan siitä aidosta joulun tunnusta.

pps. Mies oli äsken salamyhkäinen ja taisi lähteä lahjaostoksille. Vaikka emme miehen kanssa keskenämme suuren suuria lahjoja jaakaan, on silti ihanaa tietää, että minulla on jotakin pientä jemmassa häntä varten ja hänellä minua varten ♥ .

15 kommenttia:

  1. Hyvän mielen joulupostaus ♥
    Oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Teija ja jouluinen halaus sinulle! Me lähdetään nyt ihanien ystävien luokse kyläilemään :)

    VastaaPoista
  3. Siunausta ja suloisia hetkiä Sinun jouluusi, Anu täältä Riihipirtin hämärästä toivottelen. Huomenna vielä jaksan jakaa ekaluokkalaisilleni ensimmäiset todistukset. Halaan tapojeni mukaan jokaikisen oppilaan lämpöisesti ja kuiskuttelen korvaan joulutoivotukseni. Liikutun. Vanha ope ei mahda mitään joululiikutukselleen. Omat lapsukaiseni saavat jännityksellä odotella omien todistustensa kanssa äitiä kotiin palaavaksi. Siitä sitten alkaa täällä pirtissä pienoisessa Joulu. Juhlista suurin. Lahja meille on annettu, poika Jumalan. Vapahtajaa kiittäkäämme, Hän syntyi majaan matalaan......

    VastaaPoista
  4. Siunattua jouluna aikaa
    Minäkin alan tässä koristelemaan lasten kanssa kuusta ja pientä touhua vielä lahjojen suhteen :)

    VastaaPoista
  5. Itseni kanssa tehty sopimus ei pitänytkään ja vielä täällä aherran... Onneksi miehellä alkoi "loma" jääkiekosta (tulee tänään kotiin jo neljältä!!), saavat pikkuneidin kanssa nauttia toistensa seurasta, kun äiti tonttuilee. :) Sytytän taas kaikki kodista löytyvät kynttilät ja fiilistelen joulua paketoidessa...
    Oikeassa muuten olet noista tuoksuista; mun ehdoton joulutuoksu tulee hyasinteista, kuusesta ja kynttilöistä. Aivan kuten olen kotoa oppinut.
    Miehen kanssa meillä on tapana aloittaa aattoaamu vaihtamalla lahjoja kortteineen sangyssä. <3
    Tunnelmallista ja rentouttavaa joulua teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  6. Anu, Joulurauhaa sinulekin ja rakkaillesi!! Hyvää Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
    Kauniita kuvia:)
    Toi kuulosti ihan kuin meillä, tuo sinun miehesi touhut;)Ihan pienet meillä on aina toisillemmekin:)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi Anu! ♥

    VastaaPoista
  8. Tunnelmalliset kuvat. Odotan että nostamme kuusen sisään, sen tuoksu on niin ihana. Eilen leivoimme pipareita, joita ollaan sitten syöty mahat pullollaan! Ihanaa joulua sinulle Anu rutistushalin kera! -Taika

    VastaaPoista
  9. Tunnelmallista Joulua Anulle <3 Ihana kirjoitus, rauha tuli sisimpään sitä lukiessa.

    VastaaPoista
  10. Voi sinun tuoksujasi siellä,
    saatan vain kuvitella.. :)
    Toivon sinulle myös oikein ihanaa joulua!
    Lepoa ja kiirettömyyttä hyvällä mielellä!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa ja siunattua joulua sinulle ja kiitos tunnelmallisista hetkistä, joita olet meille lukijoille suonut!

    VastaaPoista
  12. Samoissa tunnelmissa, ihmettelyä ja ihastusta siitä, että Jumala tuli ihmiseksi. Syntyi avuttomaksi, suojaa tarvitsevaksi vauvaksi!!
    Siunattua joulua teidän koko perheelle!

    <3 Sara

    VastaaPoista
  13. Hei! Kaikille teille kiitos ihanista toivotuksista ja sanoista. Yhä uudelleen ja uudelleen niitä täällä luen, niin hyvää mieltä ne toivat.
    Meillä kuulkaa paistuu kinkku uunissa ja sitäkään tuoksua en voi vastustaa...Jouluiloa!


    Tinttarus, minä ymmärrän sen liikutuksen ja minusta on ihanaa, että opettajalla on sydän paikallaan. Ja halaaminen tuo joulun lämpöä aivan varmasti jokaiselle pienelle sydämelle.

    Maakalle ilomieltä puuhiin ja paketointiin. Meilläkin vielä puuhaillaan pikkupuuhia...

    Riikalle:
    Ihana idea se aamuhetki lahjojen kanssa sängyssä. Meillä tehdään synttäripäivinä joskus niin :)

    Margelle:
    Pienet joulusalaisuudet rakkaimmalle antavat niin hyvän mielen itsellekin. Minä pidän siitä, että saa suunnitella pikkuisia yllätyksiä. Ei rahasummalla ole väliä, vaan sillä, että ajattelee toista ja sitä mistä juuri hän iloitsisi.

    Sarille:
    Nautitaan kaikesta ihanasta!

    Taika:
    Haleja, haleja, ihan tuhat!

    TainaSusanna:
    Pidetään justiinsa se rauha ihan päällimmäisenä ajatuksena. Silloin ilokin on suurinta.

    Virva:
    Niin juuri, siis hyvällä mielellä. Äiditkin saa jouluna ottaa lunkisti hyvällä mielellä :)

    Sini:
    Sinulle suuri kiitos kauniista sanoistasi! Iloa!

    Sara:
    Tuo ihme on niin pysähdyttävä. Ajatella mikä lahja ja siunaus meille on tosiaan annettu! Siihen takertuen ja siitä ammentaen vietetään rauhaisaa, onnellista joulua.

    Kaikille teille vielä
    parhaimmat jouluterveiset!

    VastaaPoista
  14. Rauhallista ja leppoisaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  15. Hei Nonna ja kiitos! Välipäiväterveisiä täältä meiltä. yöpuvussa vielä (klo pian puoli yksitoista aamupäivällä, hih) ja nautin olostani ihan täysillä :)

    VastaaPoista