keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Yllätyksiä







Joulupullat paistuivat ja Lapsen adventtikalenteri kotiutui keittiön seinälle. Sellaista meillä on täällä puuhailtu. Kalenterissa on neljä pientä ompelemaani sukkaa ja suuri Mailegin sukka. Pienistä sukista saa yllätyksen jokaisena adventtina ja suuresta sukasta muina joulukuun päivinä. Adventteina saa myös lahjakääreen, joka roikkuu sukan kanssa samasta naulasta. Kääreet on numeroitu adventtien mukaan. Sukkien ja kääreiden kätköissä piilottelee yllätyksinä enkelinamuja, muutama pikkuruinen joulukoriste ja lelu.



Minusta vallan mukavaiset joulusukat saisi myös villasukista; harmaista paksuista pässinpökkimistä. Harkitsen, josko jouluksi ripustaisin muutaman isännän pestyn ja puunatun sukan takanliepeille. Niissä joulusukissa olisi rouhea fiilis ja kyllin kodikaskin.


Ai niin, pullista vielä. Korvapuusteista tulee ihania, kun väliin tekee täytteen voista, tomusokerista ja aidosta vaniljasokerista. Meillä kotona leivottiin lapsuudessani tuollaisia "Railin pullia" ja ihanalta työkaveriltani sain myös samantyyppisen ohjeen. Kuvassa on siis vaniljapullat poikineen.


Minä ripustan tänään ikkunalle tähtiä. Tuikkimaan niitä jo odotan, sillä kaiken tämän märkyyden ja sumun keskelle tarvitaan valoa. Päiväämme sinun ja minun, toivon erityistä ilmapiiriä, rauhaisaa oloa ja hetkiä suloisia. Niitä syntyy äkkiarvaamatta, kunhan ehtii pysähtyä ja huomata. Minulla tuollainen hetki oli juuri, kun avasin päiväpostin mukana tulleen kirjeen. Sieltä tupsahti pieni adventtikalenteri, jossa pukki ja enkeli vaihtavat suukon mistelinoksan alla. Kiitos ystävä ♥ Varmaankin arvaat, kuka meistä on aamuisin ihan ensimmäisenä luukkuja raottelemassa!



12 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo kunnon pässin pökkimät! :) Ja että adeventteina saa vielä extralahjat :)

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Teijalle:
    Tuo villasukkajuttu on pyörinyt mielessäni jo niin monta viikkoa, että varmaankin se täyhtyy toteuttaa. Jos toteutan, niin laitan ehkä sitten kuvia. Ja adventtina saa todellakin bonuksen :)
    Mukavaa keskiviikkoa, Teija, sullekin. Mulla on iso vaihde päällä joululeivonnaisten suhteen ja tänään syntyy valkosuklaakeksejä. Taikina jo odottaakin mutta välillä vaan tulin tähän koneelle teepaussille. Eihän sitä muuten jaksa jatkaa...

    VastaaPoista
  3. Mukava adventtikalenteri :-) Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Arjalle:
    Kiitos ja mukavaa oloa sinullekin! Kalenterin sukasta olisi itsekin hauska löytää jonakin aamuna pieni yllätys ;) Lapsenmieli taitaa minussa herätä aina näin joulun alla.

    VastaaPoista
  5. Ihanalle näyttää adventtikalenteri :) Hauska idea juhlia adventteja!

    Pulla kuulostavat tooosi herkullisilta ja näyttävät mmyös, niin kauniit vuuatkin. Onko täyte hieman sana kuin oikein perusunelmatortussa?

    VastaaPoista
  6. Ihania sukkasia. taidan kyllä kopioida ideaasi pässin pökkimistä, kuulosti niin aidolta idealta. olen suunnitellut ommella muutamia sukkasia itse joulua varten, saas nähdä saanko toteutettua täksi jouluksi vai meneekö ensi vuoden puolelle. ihania kuvia!

    VastaaPoista
  7. Maaka:
    Minustakin tuosta tuli ihan hauska. Lapsonen on jo kulkenut kalenterin alta ja vetänyt innoissaan suurinta sukkaa, vaan vielä sen uumenet pysyy salaisena :)
    Justiin samanlainen täyte noissa pullissa on, kuin unelmatortussa. Tosin vaniljasokeria laitoin monta teelusikallista, kun tykätään vaniljan vivahteesta.

    Taika:
    Laitetaan me molemmat niitä villasukkia. Kiva, jos sinäkin tykkäsit ideasta. Sitäpaitsi idea on ekologinen ja toteutuksesta tulee kaunis kun aidoissa villiksissä on sellasta vanhanajan aitoa tunnelmaa. Vähän jo tänään virittelin tuonne narua ja niitä sukkia. Koitan laittaa tänne kuvia.
    Jos ompelukset ei kerkiä täksi jouluksi, niin ensi jouluksi sitten ja aivan yhtä ihania ovat ne silloin!

    VastaaPoista
  8. ihana postaus! taas!:) tosi kivoja nuo sukat. mä olin kans ajatellut tehdä tollaisia lapsille toimittamaan kalenterin virkaa. ja noi sun leipomus ohjeet... ne on vähän liiankin herkullisia..:)
    tein tänään niitä suklaa torttuja joista mainitsit joskus aiemmin. vähänkö ne oli hyviä!:) paljon tomusokeria päälle ja kylmää maitoa, nam..:) ei tee vaan kovin hyvää mun vauva kilojen sulattelulle tollainen herkuttele.. kuinka sä pystyitkään laihduttamaan niin paljon? vau mikä saavutus!:) ihanaa joulun odotusta, ja ensimmäisen kalenteri luukun avaamisen jännitystä teille!:) t.Laura:)

    VastaaPoista
  9. Maaka, mun piti siis alottaa sanomalla kiitos...ihan oon jo väsyksissä täällä ja ajatus pätkii, pätkii..
    Ja piti vielä lisätä, että sun tekemät sukat on iiihania!

    VastaaPoista
  10. Kaunis naulakko ja vallankin siinä roikkuvaiset ihanuudet :)
    Pässinpökkimät on ehkä pakko kopioida tännekin, niin kätsä idea - ja halpa. "Maailma pelastuu", kun jossain kohti käytämme jo olemassa olevaa!
    Hurja tyttö olet leipomaan, täällä ihan vesi kielellä luen tekemisiäsi. Voi kun itekin innostuisin ja aikaa jostain siihen saisin.
    Touhukasta viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  11. Ihanasti taas sanailet Anu! Kiitos.
    Pullat näyttää kovin herkullisilta,ja kun nillä on niin somat pikkuvuatkin! ;)
    Kiva adventti-joulukalenteri!
    Apua,mulla on vielä ihan kesken lasten paperipussikalenteri ja mitähänkaikkeavielä.
    Huuh,mutta nyt porhallan tästä ruuan laittoon jotenkas eipä muutaku hyvää päivän jatkoa Sinulle!
    Ai niin ja villasukkajoulusukka-idea hyvä miunki mielestä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos, Virva! Ihanaa, kun jätät mulle terveisiä, ne niin piristää päivää.
    Monta aikaa vielä jäljellä adventtiin, joten kyllä sun kalenteri ehtii valmistua. Ihan varmasti. Mutta silti tajuan tuon, että välillä sitä miettii, että missä ihmeen välissä tuonkin jutun teen tai tuon, tai tuon. Yöstä tai varhaisesta aamustakin pitää napata minuutteja välillä. Mutta silti, silmät ristissäkin vaikka, on hauskaa joskus jotakin näperrellä. Mulla on joulukortti-ideakin ihan vielä kesken ja niitä näperryksiä tässä pitäis miettiä.
    Otin muuten siitä villasukkaideasta kuvan ja postasin siitä tänään. Käy kurkkaamassa :)
    Sitten tilasin postikortteja Liivialta (blogista Liivian talossa). Ne on niin upeita. Kuinka joku voi osata vangita hetkiä tuolla tavalla? Ei mee jakeluun...Sulle rutistus ja päivääsi monta kivaa hetkeä!

    VastaaPoista